26.9.2024
Iloa kirjoista kuuntelemalla
Syksy on hyvää aikaa kirjojen lukemiselle – tai kuuntelemiselle kuten Turun Saga Kaskenniityssä. Talon kirjapiiri kokoontuu joka maanantai kiinnostavan teoksen äärelle vapaa-ajanohjaaja Melinan johdolla.
Viitisen vuotta toimineen kirjapiirin osallistujat tapaavat Saga Kaskenniityn viihtyisissä yhteistiloissa talon neljännessä kerroksessa. Leena, Maire, Kaisa, Oiva, Eija, Eeva-Maija ja Ulla kuuntelevat keskittyneesti, kun Melina lukee syyskuussa aloitetun uusimman kirjan käänteitä. Monet osallistujista ovat intohimoisia ja aktiivisia kirjallisuuden harrastajia. Maire pitää eniten dekkareista, kun taas Oiva kuuntelee eniten tieto- ja historiakirjoja, peräti satoja vuodessa!
Kirjapiirin valikoima on monipuolinen. Ideoita kirjoihin saadaan esimerkiksi talon retkiltä, kuten piirissä aiemmin luetun kirjan osalta. Heikki Aalto-Alasen kirjoittama Aino ja Alvar Aallosta kertova ”Rakastan sinussa ihmistä” löytyi Paimion parantolan vierailun yhteydessä. Tämänhetkistä kirjaa ehdotti puolestaan Leena luettuaan kirjasta Turun Sanomien arvostelun. Tämän vuoden toukokuussa julkaistu Moona Laakson kirjoittama ”Naisia jotka etsivät suurta tulta” kertoo 1900-luvulla eläneistä naisista, jotka maalasivat, kirjoittivat, soittivat ja loivat. Osa heistä jätti jälkeensä kuolemattomia runoja, rakennuksia ja taideteoksia, jotka nousevat kirjassa ansaitsemaansa arvostukseen. Kirjakerhon tapaamisissa keskitytään näistä naisista yhteen kunkin tapaamisen aikana. Lukemisen lisäksi aikaa varataan tietenkin myös keskustelulle.
Toisinaan kirjojen teemat ovat niin kiinnostavia, että kirjakerho laajenee kulttuurikerhoksi. Tapaamisissa on katsottu Aino ja Alvar Aallosta kertova dokumentti, ja uusimmasta kirjasta inspiroituneena tutustutaan yhdessä Greta Hällfors-Sipilän taiteeseen kirjasta, jonka Leena ja Maire ovat tuoneet tapaamiseen. Teemoihin liittyviä teoksia voi lainata helposti esimerkiksi kirjastoautosta, joka vierailee Saga Kaskenniityn pihalla joka toinen viikko.
Kirjapiirin parhaita puolia on sen vaivattomuus. Kokoontumisiin on helppo osallistua omasta kodista käsin eikä kirjaa tarvitse hankkia itselleen. Kirjoista voi nauttia, vaikka oma näkökyky olisi heikentynyt. Suurin osa lukemisen monista hyödyistä pätee myös kirjoja kuunnellessa. Lisäksi piirin tapaamiset virkistävät sosiaalisessa mielessä, kun saa kuulla lukemista paikan päällä ja tavata muita asukkaita. Avoimessa ja hyvässä ilmapiirissä on helppoa jakaa omia ajatuksia kirjoihin ja eri teemoihin liittyen. Tänään puhetta syntyy itse kirjan lisäksi esimerkiksi ilmastoon liittyen.
Kirjapiiri jatkaa Laakson kirjan parissa vielä muutaman viikon, minkä jälkeen on aika siirtyä seuraavaan teokseen. Löytyisikö idea siihen esimerkiksi Turun kirjamessuilta?
Tervetuloa Sagan seniorimessuille keskiviikkona 9.10. – esiintyjänä Joel Hallikainen
Sagan omat seniorimessut järjestetään keskiviikkona 9.10. klo 13-17 Saga Kaskenniityssä. Päivän aikana voit tutustua upeaan palvelutaloomme, senioreille suunnattuihin tuotteisiin ja palveluihin sekä nauttia lounaasta tarjoushintaan. Joel Hallikaisen konsertti kruunaa päivän. Lämpimästi tervetuloa!
Saga Kaskenniitty
Saga Kaskenniitty sijaitsee puistomaisessa ympäristössä aivan Turun keskustan tuntumassa. Palvelutalossa on yhteensä 207 vuokrakotia. Meillä asut omassa kodissa, jonka voit sisustaa makusi mukaan omilla tutuilla huonekaluillasi ja tavaroillasi. Korkeatasoisissa senioriasunnoissa on turvapuhelin, nykyaikainen keittiö sekä esteetön kylpyhuone.
Jaa artikkeli somessa