Etusivu > Ajankohtaista > Äitienpäivä lähestyy

7.5.2020

Äitienpäivä lähestyy

Äitienpäivää vietetään tulevana sunnuntaina 10.5.2020. Päivä on erityisen tärkeä talojemme asukkaille ja heidän läheisilleen. Tänä vuonna äitienpäivän viettoa varjostaa koronavirus ja siitä johtuen tietyt rajoitetoimet ovat edelleen ajankohtaisia.

Virtuaalitapaamiset turvallisimpia

Vierailuja suositellaan edelleen pidettävän etänä. Puhelut ja videopuhelut lämmittävät mieltä, vaikka ne eivät toki korvaakaan aitoa fyysistä läheisyyttä. Taloihimme valmistuu sopivasti juuri ennen äitienpäivää treffi-ikkunoita, joiden avulla asukkaillamme ja heidän läheisillään on mahdollisuus tavata toisiaan turvallisesti. Läheinen tulee viihtyisäksi sisustelun treffi-ikkunan taakse ulos tervehtimään talossamme asuvaa asukasta. Asukas on talomme sisätiloissa ja ääni kuulumisten vaihdon aikana kulkee puhelimen välityksellä.

Oman läheisen tapaaminen ulkoilun yhteydessä saattaa olla mahdollista joissakin palvelutaloissamme, mutta tapaamiset tulee sopia ennakkoon talon henkilökunnan kanssa ja niiden aikana tulee noudattaa Saga-palvelutalojen ohjeistuksen mukaisia turvatoimia. Tapaamiseen osallistuvilla tulee olla riittävä suojavarustus (vierailijoilla itse hankittu suu-nenäsuojain/kankainen maski), etäisyyksistä tulee pitää kiinni (>4m turvavälit) ja omainen ei voi valitettavasti avustaa liikkumisessa. Näillä toimilla varmistetaan sekä asukkaiden, henkilökunnan että omaisten turvallisuus.

Kirjeet, kukat ja muut tervehdykset

Mikäli äitiä haluaa muistaa kukkien ja lahjojen kera, nämä pienet muistamiset ovat edelleen mahdollisia ja jopa toivottuja. Lähetyksen voi jättää palvelutalomme ulko-ovelle, mistä henkilökuntamme huolehtii terveiset merkkihenkilölle. Kirjeet ja kortit ovat myös hyvä tapa piristää läheistä. Postin kautta kortit eivät enää ehdi perille äitienpäiväksi, mutta ovelle toimitettuna ne löytävät varmasti oikeaan osoitteeseen.

Raskasta aikaa

Äitienpäivä herättää niin asukkaissa kuin läheisissä paljon erilaisia tunteita ja muistoja. Suru siitä, että toista ei pääse koskettamaan tuntuu raskaalta ja vaikealta hyväksyä, mutta toivomme voimia kaikille tänä vaikeana aikana ja olemme pahoillamme tilanteesta. Rajoituksien tarkoituksena on suojata niin asukkaita, henkilökuntaa kuin vierailulla käyviä omaisia. Henkilökuntamme tekee parhaansa mahdollistaakseen äitienpäivän juhlallisuudet myös näin poikkeusoloissa. 

Hyvää tulevaa äitienpäivää!

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä