Etusivu > Ajankohtaista > Arki taloissamme jatkuu myös poikkeusoloissa

8.4.2020

Arki taloissamme jatkuu myös poikkeusoloissa

Saga-palvelutaloissa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Haastavat ajat vaativat asukkailtamme paljon kärsivällisyyttä ja työntekijöiltämme luovia ratkaisuja. Vierailut Saga-palvelutaloissa on toistaiseksi kielletty, joten yhteydenpito läheisiin ja omaisiin tapahtuu nyt pääsääntöisesti puhelimen, videon tai muun etäratkaisun avulla. Asukkaita on tultu tervehtimään niin ikkunan kuin parvekkeen ulkopuolelle. Kirjeet ja henkilökuntamme välityksellä välitetyt kauppakassit tai tervehdykset ovat kovasti ilahduttaneet niin asukkaita kuin viestin lähettäjiäkin.

Harrastus- ja kulttuuritoiminnan ollessa tauolla, henkilökuntamme huolehtii, että asukkailla olisi arjen ratoksi mukavaa tekemistä. Pieni kotijumppa tai aivopähkinä pitää niin mielen kuin kehon virkeänä. Taloissa kiertää normaalin ateriaviennin lisäksi kahvikärry, jonka johdosta perinteinen päiväkahvikaan ei jää nauttimatta. Kärrystä voi myös ostaa kahvihetkeen sopivat tuoreet leivonnaiset.

Vaikka valtakunnan tasolta tulevat rajoitukset ovat muuttaneet joitain tuttuja käytänteitä, arki taloissamme jatkuu myös näin poikkeusoloissa. Talojen kuulumisia voit seurata jokaisen talon omalta sivulta, sivuille pääset tästä. Lisäämme kuulumisia myös Saga-palvelutalojen Facebook -sivulle, löydät meidät nimellä ”Saga-palvelutalot” tai klikkaamalla tästä.

Turvaamme tavallista arkea, jotta asukkaillamme on kotonaan jatkossakin hyvä olla.

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä