Etusivu > Ajankohtaista > Kevään valoa ja vinkkejä oman läheisen muistamiseen

4.5.2021

Kevään valoa ja vinkkejä oman läheisen muistamiseen

Koronapandemia on vaikuttanut laajasti meidän kaikkien arkeen. Poikkeusolojen vuoksi olemme joutuneet tekemään rajoituksia myös Saga-palvelutaloissa. Onneksi haasteet on selvitetty hienosti ja nyt näyttää siltä, että pandemia ollaan saamassa aisoihin. Vallitsevista poikkeusoloista huolimatta elämä palvelutaloissamme on sujunut rauhallisesti. Olemme päässeet toteuttamaan harrastus- ja kulttuuritoimintaa asukkaille pienryhmissä ja taloissa on nautittu yhdessäolosta rajoitukset huomioiden. Talojemme arkea ja kuulumisia olemme jakaneet nettisivuilla sekä Saga-palvelutalojen Facebookissa. 

Lämmin kiitos kaikille ymmärryksestä tänä poikkeuksellisena aikana. Ymmärrämme, että aika on ollut raskasta, kun omia läheisiä ei ole voinut tavata normaaliin tapaan. Onneksi usea on muistanut läheistään puhelinsoitoilla tai turvallisilla tapaamisilla treffi-ikkunoilla. Tällä hetkellä suurin osa asukkaistamme on saanut ensimmäisen koronavirusrokotteen, usean talon asukas myös jo toisen tehosterokotteen.

Muista äitiä äitienpäivänä

Vaikka koronatilanne paranee ja rajoituksia on lähdetty osittain purkamaan, on vielä hyvä muistaa tärkeät turvallisuus- ja hygieniaohjeistukset. Tutustu Saga-palvelutalojen ajankohtaisiin ohjeistuksiin täältä

Äitienpäivän kynnyksellä moni varmasti miettii turvallisia tapoja muistaa omaa läheistä. Kokosimme muutamat vinkit mukavaan muistamiseen:

– ilahduta puhelinsoitolla tai videopuhelulla
– lähden läheisen kävelyseuraksi
– kiitä kukin ja kortein
– muista lahjakortilla tai herkkukorilla

Tiesithän, että Saga-palvelutalojen vastaanotoissa on myynnissä erilaisia kukkakimppuja ja istutuksia sekä Sagan lahjakortteja. Lue lisää lahjakorteista täältä ja tiedustele lisää Saga-palvelutalon vastaanotosta.

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä