Etusivu > Ajankohtaista > Kotijumppaa fysioterapeuttimme vinkeillä

17.4.2020

Kotijumppaa fysioterapeuttimme vinkeillä

Talojemme fysioterapeutit kannustavat asukkaitamme jumppaamaan kotioloissa – jumppa pitää niin mielen kuin kehon virkeänä ja kotijumppaohjeet antavat hyvät vinkit päivittäiseen toimintakyvyn ylläpitämiseen.

Poikkeustilanteesta johtuen talojen yhteiset jumppatuokiot ovat nyt toistaiseksi tauolla ja liikkuminen rajoittuu suurimmilta osin asukkaiden omaan kotiin. Nyt korostuu kotona jumppaamisen tärkeys. Aktiivisena olisi hyvä pysyä, mutta turvallisuus täytyy huomioida. Arkea kannattaa jatkaa mahdollisimman normaalisti, kotiaskareiden lomassa tulee äkkiä napattua useampia askelia. Sänkyyn ja sohvalle ei kannata jäädä, istumistakin on hyvä tauottaa mahdollisimman paljon. Myös sohvalla television ääressä istuessa voi tehdä fysioterapeuttiemme ohjeiden avulla pientä kotijumppaa.

Kotijumppaliikkeet tulee tehdä aina oman voinnin mukaan. Mikäli joku liike tuntuu kipeältä tai hankalalta tehdä, tulee kyseinen liike jättää ennemmin kokonaan tekemättä. Lepotaukojen pitäminen liikesarjojen välissä on kannattavaa.

Alla Saga Kanalinrannan fysioterapeutin Mikko Setälän suunnittelemat hyvät perusliikkeet kotona tehtäväksi:

Tuolilta nousu

Nouse tuolilta seisomaan ryhdikkäästi. Auta käsillä reisistä, jos tarpeen. Kun laskeudut takaisin alas, kosketa pakaroilla tuolia vain kevyesti. Toista liike 10-15 kertaa.

Kotijumppaa fysioterapeutin vinkeillä

Pohjenousu 

Ota tarvittaessa tukea tuolista tai pöydästä. Aloita kantapäät maassa, nouse sen jälkeen muutamaksi sekunniksi päkiöille seisomaan. Toista liike noin 15 kertaa.

Kotijumppaa fysioterapeutin vinkeillä

 Selän kierto

Istu ryhdikkäästi kädet rinnalla tai vatsalla. Kierrä selkää ja päätä katsoen mahdollisimman pitkälle olan taakse. Toista liike 10 kertaa molemmille puolille.

Kotijumppaa fysioterapeutin vinkeillä

 Jalkojen ojennus

Istu ryhdikkäästi. Ojenna molemmat jalat suoraksi eteen, pidä jalat ja vatsalihakset jännitettyinä 2 sekuntia. Toista liike 15 kertaa. Jos liike on liian raskas, tee yksi jalka kerrallaan.
 

Kotijumppaa fysioterapeutin vinkeillä

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä