Etusivu > Kuulumiset > Ilonpisaroita Sagan päivänä

18.10.2024

Ilonpisaroita Sagan päivänä

Juhlistimme Sagan ja sagalaisuuden päivää Joen Hallikaisen konsertin myötä. Kauan toivottu ja odotettu esiintyjä lunasti odotukset ja nautimme musiikista!

Saga-palvelutaloja on Suomessa 11 kappaletta seitsemällä eri paikkakunnalla. Palveluasuntoja on kaikkiaan 1330 ja henkilökuntaa valtakunnallisesti lähes 600. Sagan päivä on vuosittain juhlittava asukkaiden päivä, jolloin kiitämme heitä siitä että ovat valinneet juuri Sagan kodikseen.

Tänä vuonna Sagan päivää juhlittiin Kaskenpuistossa hyvän konsertin parissa. Esiintyjäksi saapui kauan odotettu ja toivottu tähti Joel Hallikainen. Konsertin kappaleista kuului eletty elämä, elämän arvostaminen sekä siitä nauttiminen. Artisti puhui kauniisti ikäihmisistä, kunniakansalaisista, ja hän oli syvästi kiitollinen menneiden sukupolvien tekemästä työstä Suomen hyväksi. Tunnelma oli lämmin ja olimme vaikuttuneita Joel Hallikaisen monipuolisuudesta taipua hyvin erilaisiin kappaleisiin uutuuksista kestohitteihin. Konsertin huipuksi esitettiin tietysti legendaarinen Kuurankukka!

Kiitokseksi konsertista ojensimme hänelle ruusun, kuten silloin joskus eräässä televisio-ohjelmassa aikoinaan.

Lähes koko talon asukkaat, henkilökunta ja omaisia oli kuuntelemassa Joel Hallikaisen konserttia Sagan päivänä.
Lopuksi asukkaat pääsivät vaihtamaan muutaman sanan artistin kanssa. Nämä leidit olivat odottaneet konserttia kauan ja olivat onnessaan, kun heidät kaapattiin kainaloon!
Konsertin jälkeen nautittiin vielä herkulliset kakkukahvit toisten asukasystävien seurassa.

Saga-palvelutalo Kaskenpuisto on paras paikka asua! Täällä on ystäviä, paljon ohjelmaa sekä turvaa!

Hyvää Sagan päivää kaikille!

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä