23.5.2025
Kuluneen kevään menoja Saga Munkkiniemessä
Kevääseen on Saga Munkkiniemessä mahtunut jos minkä moista ohjelmaa. Saimme iloksemme taloomme vierailemaan muun muassa Risto Nordellin, Lasse Lehtisen sekä Pertti Salolaisen, jotka esiintyivät täydelle ravintolasalille. Sen, että istumapaikat meinaavat ajoittain loppua kesken, voi ajatella positiivisen kautta: on hienoa, että monella asukkaalla on intoa ja jaksamista kokoontua yhdessä viettämään aikaa!
Tähän juttuun on kerätty muutama poiminta kevään aikaisista tapahtumista ravintolasalissa. Tulevia iloisia kokoontumisia odotellessa!
Tanssin iloa keväällä ja jälleen juhannuksena
Saga Munkkiniemen ravintolasali täyttyi iloisesta liikkeestä ja musiikista, kun tanssinopettaja ja yrittäjä Janne Outinen saapui pitämään odotettua tanssituntiaan. Valoisassa salissa vallitsi etelämainen tunnelma, kun Jannen johdolla Saga Munkkiniemen porukka tapaili lattariliikkeitä.
Outinen on vieraillut Saga Munkkiniemessä pari kertaa aiemminkin, ja hänen energiset tuntinsa ovat tulleet suosituiksi asukkaiden keskuudessa. ”On ihanaa nähdä, kuinka asukkaat uskaltautuvat koko ajan paremmin mukaan ja nauttivat liikkumisesta,” Janne iloitsee.
Tanssiminen voi olla todellista hikiliikuntaa, jonka harrastaminen säännöllisesti on tietenkin terveellistä, mutta ei sovi unohtaa ehkä tärkeintä asiaa: osallistujat selkeästi nauttivat yhdessäolosta hyvässä seurassa. Tänä kesänä Saga Munkkiniemessä päästään tanssimaan juhannustansseja Jannen kanssa!
Janne kysyy asukkailta, irtoaisiko heistä vähän hassuttelua, jos tanssittaisiin yhdessä KAJ:n euroviisukappaleen tahtiin kuten taustatanssijat ikään. Koreografia opetellaan hetkessä, ja pian tanssitaan lauteilla! Jannen seurassa ja keväisessä säässä taittuivat saunatanssin lisäksi muun muassa rumba, samba ja cha cha cha.
Päiväkoti Ruusun lapset ilahduttivat taas asukkaita
Palmusunnuntain alla päiväkoti Ruusun lapset vierailivat Saga Munkkiniemen palvelutalossa virpomassa. Iloinen joukko pieniä virpojia toi mukanaan keväistä energiaa, värikkäitä vitsoja ja heleitä toivotuksia, jotka saivat salin täyttymään hymyllä ja naurulla.
Vierailun aikana järjestettiin myös pieni ikäkysely, joka sai aikaan hauskoja hetkiä. Kun lapsilta kysyttiin, kuka on viisi- tai kuusivuotias, nousi käsiä innokkaasti ilmaan. Kun kysymys kääntyi yli kahdeksankymmenen vuoden ikään, lasten katseet kiertelivät toisissaan kysyvinä. Pikku vierailijoiden ilmeet hölmistyivät huomatessaan kaikkien yleisöstä nostavan kätensä ylös. Ja kun paljastui, että vanhin paikalla olleista oli peräti 100-vuotias, lasten silmät laajenivat hämmästyksestä. ”Onko joku oikeasti sata vuotta?” kuiskasi yksi virpoja, silmät suurina.
Asukkaat ja päiväkodin varhaiskasvattajat molemmat totesivat sukupolvien välisen vuorovaikutuksen olevan tärkeää. Pienet virpojat olivat iloksi Sagan asukkaille, jotka puolestaan antoivat jakamattoman huomionsa vierailijoille. Yhteinen hetki jäi varmasti monen mieleen – niin pienen kuin vanhemmankin.
Birger’s Ragtime Band toi New Orleansin svengin Saga Munkkiniemeen
Torstaina 8. toukokuuta Saga Munkkiniemen ravintolasali täyttyi iloisesta jazzin rytmistä ja hyväntuulisesta yleisöstä, kun lavalle asteli perinteistä New Orleans -jazzia soittava Birger’s Ragtime Band. Konsertti keräsi salin täyteen kuulijoita.
Rento ilmapiiri tarttui yleisöön, ja moni naputti jalallaan rytmiä mukana. Illan kohokohtana kuultiin Sven-Erik Krogiuksen pyykkilautasoolo. Soittimen epätavallinen mutta perinteikäs rooli toi esitykseen ripauksen yllätyksellisyyttä ja iloa.
”En olisi uskonut, että pyykkilauta voi kuulostaa noin hyvältä!” totesi eräs kuulija konsertin jälkeen nauraen.
Tällaiset musiikkihetket ovat tärkeä osa palvelutalon kulttuuritarjontaa – ne tuovat vaihtelua arkeen ja yhdistävät ihmisiä yhteisen kokemuksen äärelle.
Jaa kuuluminen somessa