Etusivu > Kuulumiset > Saga Tammilinna muistaa sodanaikaista kotirintamaa

8.8.2024

Saga Tammilinna muistaa sodanaikaista kotirintamaa

Oletteko koskaan miettineet sodanaikaisen kotirintaman merkitystä? Kotirintaman rooli oli toimia valtion sotaa käyvän armeijan tukena ja kotina, sillä ilman toimivaa kotirintamaa sodankäynti on yleensä tuomittu häviämään. Kun sota syttyi, ja miehet lähtivät sotaan, naiset jäivät kotiin ja tekivät valtavan suuren panostuksen omalla työllään. Naiset tekivät omien töidensä lisäksi miestenkin työt niin tehtaissa kuin maatiloilla, hoitivat lapset, vanhukset ja kotieläimet.

Saga Tammilinnan asukas Sinikka Salminen toi tämän asian esille ja ehdotti, että menemme käymään Tikkurilan Veteraanipuistossa kunnioittamassa kotirintamaa, ja näin me teimme. Sinikalla oli pieni esitys aiheeseen liittyen, jonka saimme kuulla, sillä hän on elänyt tuota aikaa itse.

Sinikka kertoi, että vuonna 2007 rintamaveteraani Erkki Räikkönen oli ehdottanut sotiemme 1939-1945 Kotirintaman muistomerkkiä Vantaalle. Tikkurilan vanhan rautatieaseman viereisessä puistikossa sijaitsi nimittäin jo vuonna 1995 pystytetty Veteraanipaasi. Kotirintaman muistomerkki sijoitettiin samaan puistikkoon.

Rintamaveteraani Erkki Räikkönen oli sitä mieltä, että muistomerkillä muistetaan kotirintaman naisia, lapsia, nuoria, vanhuksia ja kaikkia niitä henkilöitä, jotka olivat työskennelleet kotirintamaalla sotien aikana. Saga Tammilinna kunnioittaa sodanaikaista kotirintamaa.

Jaa kuuluminen somessa