Etusivu > Ajankohtaista > Onnellista vanhuutta etsimässä

28.3.2022

Onnellista vanhuutta etsimässä

Mistä onnellinen vanhuus rakentuu? Seinäjoella sijaitsevan palvelutalon johtaja Mia Jokinen avasi näkemyksiään onnellisesta vanhuudesta.

Mia Jokinen Saga Lakeudenlinnan johtaja
Mia Jokinen on toiminut pitkään ikäihmisten parissa sosiaali- ja terveysalalla.

Onnellisuus rakentuu itsenäisestä elämästä ja ihmisistä ympärillä

Vanhetessa on tärkeä oppia hyväksymään ikääntyminen ja sen tuomat elämän muutokset. Ikääntymisessä tulee ottaa huomioon seniorin toiveet ja itsemääräämisoikeus. Lähtökohtana tulisi olla seniorin itsenäisyyden säilyttäminen ja kunnioittaminen.

– Meidän palvelutaloon muutetaan omasta halusta. On tärkeää, että ikäihminen saa vaikuttaa omiin päätöksiinsä. Omat seniorivuodet tulisi viettää sellaisessa paikassa, jossa viihtyy, sanoo Jokinen.

Omien läheisten lisäksi on tärkeää, että seniorilla on myös omanikäistä seuraa. Ikätovereiden merkitys on suuri, sillä moni seniori kokee ettei viitsi vaivata kiireisiä työssäkäyviä läheisiään niin usein kuin haluaisi. Omanikäisessä seurassa saa jutella rauhassa päivän polttavia ja nauttia kahvihetkistä yhdessä. Mia Jokinen kokee, että juuri palvelutaloasumisen parhaita puolia ovat saman ikäinen seura, aktiviteetit ja turvallinen asuinympäristö.

– Palvelutalossa tutustuu helposti omanikäisiin naapureihin esimerkiksi lounaalla tai talon yhteisissä tiloissa. Moni asukkaamme on tuumannut, että enää ei tarvitse olla yksin, kun täällä on seuraa, kertoo Mia palvelutalon elämästä.

Mukavaa tekemistä arjen iloksi

Elämä on rikkaampaa monipuolisessa ja aktiivisessa ympäristössä. Toki, on heitäkin jotka viihtyvät omissa oloissaan ja nauttivat yksin olosta. Suurin osa senioreista kaipaa kuitenkin arkeensa kivaa tekemistä hyvässä seurassa. Ikäihmisille on tarjolla erilaisia jumpparyhmiä ja kerhoja. Kynnys uuden harrastuksen aloittamiseen yksin voi kuitenkin olla suuri.

– Täällä Saga Lakeudenlinnassa meillä on erilaisia liikuntaryhmiä ja kerhoja. Meillä toimii myös oma asukastoimikunta ja vietämme yhteisiä laulutuokioita. Harrastustoimintaan lähdetään herkästi mukaan, sillä toiminta tapahtuu talon sisällä, eikä asukkaiden tarvitse lähteä kauas. Nykyiset asukkaat ottavat mielellään uusia asukkaita mukaan aktiviteetteihin. Talossamme on lämminhenkinen ilmapiiri, tuumaa Jokinen hymyillen.

Turvallisuus on kaiken a ja o

Turvallisuus on keskeisin asia ikääntymisestä puhuttaessa. Mia Jokisen mukaan yhä useampi seniori kokee, että yksin asuminen luo turvattomuutta, varsinkin jos asunto ei enää vastaa omia tarpeita.

– Hyvin usein vanhemmissa asunnoissa on ahtaat pohjaratkaisut, korkeat kynnykset ja kerrostalot ovat hissittömiä. Tällöin seniorin elämä omassa asunnossa vaikeutuu ja asioille lähteminen on erittäin aikaa vievää ja raskasta, kertoo Jokinen.

Turvallisen vanhuuden takaamiseksi on olemassa erilaisia vaihtoehtoja ja päätökset tulevaisuudesta kannattaa tehdä ennakkoon. Mia Jokinen suosittelee erilaisiin asumisvaihtoehtoihin tutustumista hyvissä ajoin.

– On hyvä alkaa miettiä omaa ikääntymistä jo varhaisessa vaiheessa. Pohtia kenties tulevaisuuden asuinpaikkaa, jossa on turvallista asua ja tarvittaessa apu on lähellä. Vaihtoehtoja on erilaisia ja vain tutustumisella löytyy mielekkäin tulevaisuuden koti, Mia sanoo.

Saga Lakeudenlinna on viihtyisä palvelutalo Seinäjoen keskustassa, jossa on yhteensä 84 vuokrattavaa kotia ikääntyneille. Lisäksi talossa toimii 31-paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville ikääntyneille ja muistisairaille. Tutustu taloon lisää täältä

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä