Etusivu > Ajankohtaista > ”Tämän kaltaisia paikkoja pitäisi olla enemmän”

12.10.2021

”Tämän kaltaisia paikkoja pitäisi olla enemmän”

Helsingissä sijaitsevan Saga Villa Karin asukkaat Irre, Aleksei ja Juha jakoivat kanssamme ajatuksiaan palvelutaloasumisesta sekä elämän tärkeistä asioista. Tutustu lisää alta mitä kolmikko elämästä tuumii.

Irre, Aleksei ja Juha asuvat Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa Saga Villa Karissa. Irre ja Aleksei ovat asuneet talossa jo useamman vuoden ajan ja Juha muutti uuteen kotiinsa viime keväänä. Kolmikosta on muodostunut sen jälkeen tiivis porukka.

Aleksei on yksi Saga Villa Karin pitkäaikaisimmista asukkaista.

”Päädyin tänne sattumalta, sillä kunto meni niin huonoksi. Noin kahdeksan vuotta sitten päätin myydä oman asunnon ja muuttaa tänne”, kertoo Aleksei.

Myös Irre päätyi muuttamaan Saga Villa Kariin oman voinnin huononnuttua.

”Omaiset tuumivat, että mahdanko enää pärjätä yksin kotona, sillä jalat reistailivat. En alkuun ollut kovin iloinen palvelutaloon muutosta ja olin valmis muuttamaan takaisin kotiin. Meni aikaa ja sitten aloin katsoa tarkemmin, mitä valoisia puolia täällä on. Täällä on tavattoman upea ruoka sekä henkilökunta. Viihdyn erittäin hyvin”, muistelee Irre.

Juha kaipasi ennen kaikkea elämäänsä kevennystä, mikä oli suurin syy palvelutaloon muutolle.

”Vaimon kuoleman jälkeen ajattelin, että nyt loppuu se kaikkien asioiden itse tekeminen, että nyt tulen johonkin semmoiseen paikkaan missä saa valmista. Toinen pojista löysi tämän paikan ja täällä sitä nyt ollaan. Olen viihtynyt täällä oikein hyvin ja henkilökunta on mahtavaa”, Juha tuumaa.

Milloin on oikea aika muuttaa palvelutaloon?

Kaikki toteavat yhdessä, että palvelutaloon muuttaminen kannattaa silloin kun itse tai lähimmäiset huomaavat, ettei kotona enää selviä. Myös omanikäinen seura sekä turvallisuus nousevat keskustelussa esille.

Alekseilla on omakohtaista kokemusta muutosta palvelutaloon kunnon huonontumisen myötä. Palvelutaloasumisella saattaa kuitenkin olla positiivinen vaikutus omaan kuntoon.

”Aikanaan tulin tänne sillä ajatuksella, etten enää pärjää kotona, olin niin huonossa kunnossa. Meni pari-kolme kuukautta, niin minä aloin pärjätä ihan kivasti enkä silti ole muuttanut pois täältä. Kunto ja vointi on parantunut, viihdyn täällä siis todella”, kertoo Aleksei.

Kodinomaisuus, keskeinen sijainti ja hyvä palvelu yhdistyvät Saga Villa Karissa

Talon parhaimmiksi puoliksi asukkaat nimeävät kodinomaisuuden, viihtyvyyden, sijainnin sekä hyvän hoidon. Suuren kiitoksen asukkailta saa talon lähihoitaja Kirsi.

”Kirsillä on sydäntä, älyä ja kykyä paneutua jokaisen asukkaan kohdalle. Tämän kaltaisia paikkoja pitäisi olla enemmän”, kertoo Irre.

Aktiivisuudella ja uteliaisuudella eteenpäin

Kolmikko kehottaa kaikkia ikäihmisiä olemaan aktiivisia ja pitämään yllä ihmiskontakteja. On tärkeää, että on mielekkäitä asioita, jotka pitävät elämänhalua yllä.

”Tartu siihen mihin pystyt ja ole aktiivinen, älä anna periksi. Jokaisella on hyvä olla jokin kiinnostuksen kohde”, toteaa Juha.

Irre yhtyy Juhan sanoihin ja kertoo, että passiivisuus on pahinta. ”Mikä tahansa se onkin, mikä pitää sitä elämän lankaa nii se on hyväksi. On tärkeää säilyttää elämän kipinä ja tämä elämän ilo – sillä on sytyttävä vaikutus itsensä lisäksi myös muihin ihmisiin”, jatkaa Irre.

Irre aktivoi myös talon muita asukkaita järjestämällä erilaisia aktiviteetteja käsitöistä kirjakerhoon. Irren yllyttämänä myös miehet ovat lähteneet uudenlaisiin harrastuksiin mukaan.

Itsestä huolehtiminen sekä huumorintaju ovat kolmikon voimavaroja. Asukkaat painottavat myös, ettei mieltä askarruttavien asioiden kanssa kannata jäädä yksin:

”Jos asioita on mielenpäällä, on tärkeää keskustella niistä. Asioiden kanssa ei kannata jäädä yksin. Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan – sitä enemmän saat mitä enemmän teet”, kertoo Juha.

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä