23.2.2020
Toimelan terveisiä!
Saga Kaskenniityn kerhohuone kokoaa asukkaita mukavien puuhien pariin. Ohjaaja-harjoittelijamme Mari kertoo terveiset Toimelasta.
Askartelutila Toimela on Saga Kaskenniityn värikäs ja mukavahenkinen kokoontumispaikka. Osa porukasta läiskii korttia ison pöydän ääressä, kun taas askartelusta innostuneet ovat omassa pöydässään luomassa lisää taidetta Toimelan jo ennestäänkin värikylläisille seinille. Mukaan tulee aina myös muutama ihminen ihan seuran vuoksi, mikä on hyvin toivottavaa, sillä tarvitaanhan isoimmillakin työmailla työnjohtajia.
Viime kevätpuolella perehdyimme kierrätyksen saloihin ja nyt olemme askarteluryhmässä alkaneet jalostaa muna- ja omenakennoja pääsiäiskoristeiksi. Omenakennot muuntuvat krookuksiksi ja munakennoista puhkeaa tulppaaneja. Keltaisesta kopiopaperista kierretään leskenlehtiä.
Itsekin intohimoisena näpertelijänä nautin yhdessätekemisen tunnelmasta ja piipahtaahan moni pelipöydän pelureistakin välillä seuraamassa, miten kierrätysmateriaalit puhkeavat kukkaan.
Tärkeintä on kuitenkin tekemisen ilo. Kotona istumisen sijaan liity joukkoon ja unohda hetkeksi kolotukset sekä muut murheet, olitpa sitten korttihai, askartelija tai työnjohtajahenkinen.
Välillä vähän kahvitellaankin!
terveisin, Mari Saloranta vao-sijainen
Jaa kuuluminen somessa