13.10.2019
Ulkoillaan yhdessä!

Tämän vuoden Vie vanhus ulos -kampanjan teemana oli ulkoilla yhdessä eri ikäisten kanssa. Me Saga Kaskenpuistolaiset saimme valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään mukaan läheisen päiväkodin lapsia. Myös syysretkellemme Kurjenrahkan kansallispuistoon osallistuivat vapaa-ajan ohjaajien pojat. Olipa meillä taas kerran hauskaa yhdessä!
Vietimme aurinkoisen iltapäivän Kurjenrahkan kansallispuistossa. Aurinko paistoi ja ilma oli raikas hengittää. Metsä tuoksui ja upeat syysvärit ihastuttivat. Kyllä Suomen luonto on kaunis!
Ulkoilukampanjamme huipentui torstaina 10.10. yhteiseen ulkoilutapahtumaan. Mukana menossa oli myös Pääskynpesän päiväkodin lapset!
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Taidetta, joka herää eloon ja muita kesän retkiä
Tänä kesänä Logomossa on mahdollisuus kokea moniaistillinen taide-elämys nimeltä Frameless. Nimensä mukaisesti kuvat eivät pysyneet kehysten sisällä vaan lähtivät kirjaimellisesti…
Muuta nyt peruspalvelumaksulla Saga Kaskenpuistoon!
Muuta Saga Kaskenpuistoon kevyillä palveluilla.
Hyvää Juhannusta!
Onni yksillä, kesä kaikilla! Vietimme juhannusjuhlaa yhdessä herkutellen, konsertista nauttien sekä tanssien juhannussalon ympärillä!



