4.6.2024
Kesätunnelmia kauppatorilta
Lappeenrannan kauppatorilta on lyhyt matka hakea vaikka kesäkukat parvekkeelle.
Saga Torilinna sijaitsee nimensä mukaisesti ihan kauppatorin kupeessa. Monet asukkaat ovat jo käyneet kauppatorilla asioimassa tai muuten vaan ulkoilemassa.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kauppatorilla oli väkeä jo mukavasti. Kävimme katsastamassa mitä kaikkea torilta voi jo ostaa.
Kauniina kesäisenä päivänä voit istahtaa torikojuun kahville, ostaa kesäkukkia tai nauttia viilentävän jäätelön. Uusia perunoitakin oli jo tarjolla sekä valmiita saunavastoja. Kesän marjat vielä uupuivat, joten niiden kypsymistä odotellaan vielä 😊
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Sadonkorjuupäivän tunnelmia
Saga Torilinnan Sadonkorjuupäivänä tunnistettiin vihanneksia / kasviksia, nautiskeltiin runsas sadonkorjuulounas ja kuunneltiin Jazz Memorial Bandin mukaansatempaavaa musiikkia.
Kesäiset kelit jatkuvat
Syyskuu on täällä, mutta lämmintä riittää. Lappeenrannassa lämpötila on kohonnut tällä viikolla jopa 26 asteeseen.
Virkkaaminen pitää sormet notkeina
Kädentaidot ryhmässä ahkeroidaan parhaillaan virkkauksen parissa. Asukkaiden kanssa on virkattu yhdessä kauniita koreja kodin sisustamiseen.