3.1.2025
Terveysterveiset viikolle 2
Viikoittain julkaistavat Terveysterveiset ovat ravintolapäällikkö Tiina Karlssonin käsialaa. Terveiset käsittelevät ajankohtaisia ja hyödyllisiä aiheita ravinnosta sekä talon tapahtumista.
Uusi vuosi on nyt korkattu, ja siltä odottakaamme hieman vähemmän harmeja, kuin edelliseltä. Iloinen uutinen on se, että kippikattila on nyt laitettu tilaukseen ja noin viiden viikon kuluttua saamme jälleen kiisselit ja muussit tehtyä itse emmekä joudu turvautumaan valmistuotantoon.
Bistoillaan jälleen 3.2. ja pöytävarauksia otetaan vastaan. Muistutuksena vielä, että seuraava Perjantaitori palaa 10.1.
Näin vuoden alkajaiseksi kertaillaan vielä muutama yleispätevä lainalaisuus ruokailusta ja ravitsemuksesta: Lööpeistä luemme mitä tänään on lupa syödä ja mitä varsinkaan ei. Ajasta iäisyyteen pätee kuitenkin se, että kehostamme olemme pääsemättömissä ja se mielellään ja järkähtämättä toteuttaa vanhaa viisautta: niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Emme saa kehoamme kurittaa sen enempää yli- kuin aliruokinnallakaan. Takuulla ei mene pieleen, jos kohtelemme sitä, kuin vanhaa, rakasta ystävää. Joskus unohdamme arvostaa tätä ystäväämme kaikesta minkä pistämme sen kestämään ja monesti vielä kiitoksen sijaan häpeämme ja moitimme sitä. Mokoma painaakin liikaa. Muita ystäviämme emme kohtele näin kaltoin.
Ravitsemusterapeutti Anette Palssa haluaa erottaa ruokapuheen painopuheesta: ”jos ihminen alkaa miettiä syömistään hyvinvoinnin eikä painon näkökulmasta, vapautuu yleensä valtavasti energiaa”. Tutkimuksissa on havaittu, että laihduttaminen itse asiassa lisää lihomisen riskiä ja uutta ajattelua onkin, että elintapojen muutoksella pyritään pienentämään sairastumisriskiä, vaikka paino pysyisikin samana. Painon ei siis itsessään ole oltava taulukon mukainen, vaan ravinnosta tulee saada riittävästi terveyttä edistäviä asioita, ja sitten sinne mahtuu myös herkuttelua ilman syyllisyyttä. On nimittäin tunnistettu se, että hyvinvointia voi pahasti nakertaa myös ruokaan liittyvät häpeän, syyllisyyden ja kontrollin ketjut.
Asiantuntijat kannustavatkin kaloritaulukoiden ja painoindeksien sijaan tutkailemaan omaa oloa. Jos vointi on hyvä ja ihminen kokee kehon ystäväkseen, kaikki on hyvin, vaikka mittarit olisivatkin ylipainon puolella. Jos sen sijaan tuntee olonsa epämukavaksi tai jopa sairaaksi, voi olla syytä ottaa elintavat tarkastelun alle ja tehdä useimpia terveyttä edistäviä valintoja. Kehosi yrittää kertoa, että nyt ei ole hyvä.
Ruokaan ja syömiseen liittyy hyvin paljon tunteita ja me haluamme mielellämme jakaa nämä päivittäiset tähtihetkemme meille tärkeiden ihmisten kanssa. Siihen hetkeen ei kannata häpeää ja syyllisyyttä raahata mukana, vaan nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Kuunnellaan siis läheisintä ystäväämme ja antakaamme sitä mitä se meiltä pyytää. Kehon vastarakkaus on onnemme avain, ja muut ystävämme nauttivat onnellisesta sinusta.
Voi hyvin!
– Tiina 😊
puh. 044 720 2778
tiina.karlsson@sagacare.fi
Tiinan terveysterveiset
Viikoittain julkaistavat Terveysterveiset ovat ravintolapäällikkö Tiina Karlssonin käsialaa. Terveiset käsittelevät ajankohtaisia ja hyödyllisiä aiheita ravinnosta sekä talon tapahtumista.
Jaa kuuluminen somessa