Etusivu > Kokemukset > Hilkan uudenlaista ja turvallista arkea Saga Salpalinnassa

Hilkan uudenlaista ja turvallista arkea Saga Salpalinnassa

Hilkka Omassa Kodissa

Moni hakee iän myötä ympärilleen tuttua ja turvallista, mutta Saga Salpalinnassa asuva Hilkka valitsi toisin: hän päätti lähteä viettämään seniorivuosiaan itselleen täysin uudelle paikkakunnalle Lahteen.

Tammikuun puolivälissä Hilkka pakkasi tavaransa Tampereella ja suuntasi kuorma-auton kyydissä Saga Salpalinna -palvelutaloon kohti uutta arkea uudessa kaupungissa.

– Tämä on vähän kuin pieni ulkomaanmatka, hän hymyilee.

Hilkan elämänohje on carpe diem – elä hetkessä. Päätös palvelutaloon muutosta ei kuitenkaan syntynyt hetkessä, vaan sitä edelsi huolellinen eri asumisvaihtoehtojen kartoitus. Tärkeää oli, että päätös syntyy omasta tahdosta.

– Halusin olla siinä kunnossa, että voin tehdä muuttopäätöksen itse. Olen lapseton, eikä minulla ole varsinaisia “luottohenkilöitä”. Siksi tällainen asuminen on minulle tärkeää.

Hilkka kuuli Saga-palvelutaloista sukulaisensa positiivisten kokemusten sekä lehtimainonnan kautta. Lahden sopiva koko ja hyvä sijainti pääkaupunkiseutuun nähden houkuttelivat, ja joulukuussa 2025 hän tuli tutustumaan Saga Salpalinnaan.

Ensimmäisellä käynnillä huomio kiinnittyi tulevan kodin maisemaan: Lahden historialliseen museoon, Hilkan sanoin “satulinnaan”, joka näkyy asunnon molemmista ikkunoista. Toive ylimmän kerroksen asunnosta toteutui, ja asunnossa oli myös jotain tuttua edelliseen kotiin verrattuna. Hilkka tiesi löytäneensä uuden kotinsa.

Vaikka muutosta on vasta muutama kuukausi, Hilkka on kotiutunut nopeasti.

– Kodin tunne tuli yllättävän äkkiä. Ehkä siksi, että tämä oli täysin oma päätökseni.

Hilkan Kaunis Koti
Hilkan koti on sisustettu kauniisti omaan makuun sopivaksi. Kompaktin kodin yhtenä etuna on se, että televisiota voi katsoa joko nojatuolista tai suoraan omasta sängystä käsin.

Itse talo on vastannut odotuksia hyvin.

– Olen tyytyväinen kotiini. Tämän talon rakenne toimii minulle.

Erityiskiitoksen saa kuntosali, jonka ikkunoista on mukava seurata myös talon ulkopuolista elämää. Saunan ja uima-altaan testaamista hän odottaa innolla.

Hilkka arvostaa myös talon henkilökuntaa.

– Olen ollut iloisesti yllättynyt hoitajista. He ovat ystävällisiä, hymyileviä ja auttavaisia. Heillä on myös hyvä ilmapiiri keskenään.

Arjen rutiineja ja ilon hetkiä

Tällä hetkellä Hilkan arkeen kuuluu sopivasti rutiineja pienten seikkailujen kera. Aamut alkavat aikaisin, mutta rauhallisesti omassa kodissa aamupalan ja lehden parissa. Sen jälkeen hän suuntaa talon ravintolaan lounaalle, ja iltapäiviin mahtuu vaihtelevaa ohjelmaa.

Aktiivinen nainen ei ole ehtinyt vielä tutustua talon harrastusohjelmaan, vaan iltapäivisin hän suuntaa aina talosta ulos asioille, ostoksille tai vain tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsa.

– Nyt otan ensin Lahtea haltuun, hän kertoo innokkaasti.

Saga Salpalinnasta on helppo lähteä liikkeelle, halusi sitten kävelyretkelle, kaupoille tai lääkäriin. Aleksanterinkadun palvelut ovat lähellä, ja ulkoilumahdollisuudet alkavat lähes kotiovelta.

– Pikku-Vesijärven, puiston ja sataman alueilla on hyviä kävelyreittejä. Maisemat ovat kauniita ja vaihtelevia.

Hilkka Tietokoneella
Hilkan kaksiossa on kätevä paikka myös tietokonepisteelle.

Arkeen kuuluu myös hyvä ruoka, ja talon ravintolan menu saa Hilkalta kiitosta.

– Ruoka on hyvää ja monipuolista. Maustaminen on nykyaikaista, ja kasvipainotteisuus sopii hyvin. Jos toisinaan tekee mieli erityisiä suosikkejani, pihviä ja lohimedaljonkeja, voin lähteä syömään ravintolaan myös muualle kaupunkiin.

Arjessa Hilkan kohokohtia ovat pienet, kauniit hetket.

– Parasta voi olla esimerkiksi katkarapuvoileipä kauniissa ympäristössä tai tuoreiden kukkien laittaminen maljakkoon. Tai kävelymatka niin kauas, ettei jaksa tulla takaisin kuin taksilla!

Sopivasti seuraa ja seikkailuja

Sosiaaliset kontaktit ovat Hilkalle tärkeitä, ja hän pitää ystäviinsä yhteyttä soitellen ja myös tavaten. Uudessa elämäntilanteessa hän ei ole jäänyt odottamaan, että ihmiset löytävät hänen luokseen, vaan on lähtenyt itse liikkeelle löytääkseen myös paikallisia ystäviä.

– Otin yhteyttä paikalliseen ystävätoimintaa järjestävään tahoon, ja sitä kautta olen jo tavannut mukavia ihmisiä.

Yksi uusista tuttavuuksista on rouva, jonka kanssa arkeen mahtuu pieniä seikkailuja.

– Ensin haemme minulle bussikortin, ja sitten lähdemme ajelemaan eri bussilinjoilla vaikka Hollolaan asti!

Myös talon asukkaista on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä.

– Tutustun helposti uusiin ihmisiin. Joskus juttelen muiden kanssa, mutta toisinaan on mukava istahtaa yksin ikkunapöydän ääreen ja vain katsella ympärilleen.

Hilkka on kertonut uudesta kodistaan eteenpäin myös ystävätoimintaan osallistuville.

– Olen sanonut muillekin, että kannattaa tulla tutustumaan ja samalla vaikkapa lounaalle. Täällä on hyvä olla.

Saga Salpalinna

Haluaisitko tulla tutustumaan Saga Salpalinnaan? Tervetuloa keskiviikon avoimelle talokierrokselle klo 13 tai nauttimaan ravintolan ja kahvilan palveluista! Voit myös varata yksityisesittelyn talon johtajalta.

  • 2020 valmistunut, 96 asunnon palvelutalo Lahden keskustassa
  • laadukasta ja itsenäistä asumista turvallisessa ympäristössä, monipuolisten palveluiden sekä ulkoilumaastojen äärellä
  • tarjoaa sekä tilapäistä että vakituista asumista
  • kahvila- ja ravintolapalvelut A-oikeuksilla, oman keittiön valmistama lounas joka päivä
  • sauna, allasosasto ja kuntosali asukkaiden vapaassa käytössä
  • kuukausikustannus muodostuu asumiskulusta (vuokra, vesi, sähkö ja internet-yhteys) sekä palvelupaketista
  • Saga Salpalinna kuuluu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kotihoidon ostopalvelutuottajiin.
  • Saga-palvelutaloja on Lahden lisäksi Helsingissä, Vantaalla, Raumalla, Seinäjoella, Lappeenrannassa ja Turussa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä