Etusivu > Kokemukset > Tutustu asukkaaseemme: Heidekenilta Sagaan

Tutustu asukkaaseemme: Heidekenilta Sagaan

Veikko Karskela, Saga Kaskenpuiston Asukas

”Tulipa vihdoin pakkanen,
ja syksyn ilma kuulas.
Hymysi kirkkaan sininen,
minut jälleen huumas.”

Veikko Karskela 20.10.1982

Saga Kaskenpuiston asukkaan Veikko Karskelan runo on taas ajankohtainen tähän aikaan vuodesta. Reilut kaksi vuotta talossa asuneen miehen vaiherikas ja mielenkiintoinen elämä on poikinut jo toistasataa runoa eri aihepiireistä useilta vuosikymmeniltä. Turun Heidekenilla syntyneen Veikon lapsuus suuressa perheessä, pitkä työura, poikiensa yksinhuoltajana toimiminen sekä omat harrastukset ovat inspiroineet kirjoittamaan. Runot ovat olleet myös keino käsitellä tunteita.

Tuotteliaan turkulaisen tuotanto sisältää myös paljon muuta runojen lisäksi. Alun perin arkkitehdin työstä haaveillut Veikko päätyi lopulta opiskelemaan lääkäriksi. Opintojen jälkeen seurasi pitkä ura työterveyslääkärinä Wärtsilässä, minkä lisäksi Veikko oli yksi Turun työterveyslääkäriyhdistyksen perustajajäsenistä. Hän kirjoitti työvuosiensa aikana kattavasti työterveyshuollosta, mutta on ehtinyt mukaan myös muiden, kuten kuvanveistosta kertovan kirjan, tekemiseen. Työn kautta Veikko tutustui vaimoonsa Ailaan, jonka kanssa hän jakaa kiinnostuksen taidetta, kulttuuria ja kirjallisuutta kohtaan.

Toimeliasta ja turvallista arkea

Veikon runot ovat saaneet huomiota myös Saga Kaskenpuistossa esimerkiksi runoesitelmässä. Tänä syksynä talon kuoro esitti vaikuttavan Lintuset-laulun, jonka sanoitus on Veikon runosta. Aktiivisen miehen into riittää runouden lisäksi myös moneen muuhun. Päiviin kuuluu historiakerhoa, tuolijumppaa, keskustelupiiriä ja retkiä laivalle ja teatteriin. Myös Fredin muistokonsertti oli mieleenpainuva. Saga Kaskenpuiston vapaa-ajanohjaaja Riikka saakin kiitosta monipuolisesta harrastusohjelmasta. Yksi viimeaikaisista kohokohdista oli, kun talolle saatiin vieraaksi Veikon aikaisempi naapuri, arkkipiispa Tapio Luoma.

Veikko kuuli Saga Kaskenpuistosta alun perin tuttaviltaan, ja talossa oli jo valmiiksi tuttuja työelämän kautta. Hän arvostaa talon kodinomaisuutta ja viihtyisyyttä. Asunnossa on sopivasti tilaa, jota vaaditaankin kirjallisuuden suurkuluttajalle! Kirjoittamisen lisäksi Veikko on taitava kuvanveistäjä. Olohuoneen työpöydällä on upea veistos, joka katsoo ikkunasta ulos talon vehreälle ja rauhalliselle pihalle. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon on helppo kutsua myös vieraita kylään. Ailan lisäksi Veikko saa vieraaksi säännöllisesti lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Saga Kaskenpuistossa on turvallista asua, ja asukkaiden yhteishenki on tiivis. Apua saa aina tarvittaessa ja yhteydenpito henkilökunnan kanssa on myös Ailan mielestä helppoa. Veikko on tunnettu asukkaiden keskuudessa hauskuudestaan ja seurallisuudestaan. Jos häntä ei näy tutuissa harrastusporukoissa, muut asukkaat lähtevät kyselemään tämän perään.

Veikon runosuoni kukkii edelleen, ja seuraava rakkausaiheinen kirja on jo työn alla. Siitäkin aiheesta runoilijalla riittää sanottavaa. ❤️

Saga-palvelutalot Turussa

Saga Kaskenpuisto aloitti toimintansa vuodenvaihteessa 1994-95 ensimmäisenä Saga-palvelutalona. Talon vieressä on myös toinen Saga-palvelutalo, Saga Kaskenniitty. Palvelutalot sijaitsevat puistomaisessa ympäristössä aivan Turun keskustan tuntumassa.


Voisit olla kiinnostunut myös näistä