Petra kokee työnsä merkitykselliseksi Sagassa
Petra Kajosmäki, 23, on sairaanhoitajaopiskelija, joka on työskennellyt kesän ajan Saga Munkkiniemessä sairaanhoitajan sijaisena. Tämä on hänen toinen kesänsä Sagassa – viime vuonna hän toimi lähihoitajan sijaisena. Suoritettuaan samassa talossa harjoittelunsa tänä keväänä jatko kesätöihin syntyi kuin luonnostaan.
”Työympäristö on tullut tutuksi ja ilmapiiri on niin kannustava, että oli helppo päätös palata”, Petra kertoo.
Petra kokee, että yksi Saga Munkkiniemen työyhteisön vahvuuksista on tasa-arvoinen ja lämminhenkinen ilmapiiri, jossa jokainen työntekijä kohdataan arvostavasti roolista riippumatta.
”Heti kun astuin sisään, tuntui, että täällä on hyvä ilmapiiri. Työntekijät ja esihenkilöt ottivat minut niin ystävällisesti vastaan, että toivoin todella tulevani valituksi”, hän muistelee ensimmäisiä kokemuksiaan.
Hän korostaa myös sitä, että työyhteisössä ei tehdä erottelua tehtävänimikkeiden perusteella.
”Me ollaan kaikki samanarvoisia. Ei ole sellaista luokittelua, kuten joskus sairaaloissa, että lääkärit olisivat ylhäällä ja lähihoitajat alempana. Täällä kaikkia kohdellaan samalla tavalla, ja se tuntuu tosi hyvältä.”
Monipuolista ja itsenäistä työtä – joka päivä oppii jotain uutta
Sairaanhoitajan työ Saga-palvelutaloissa on vaihtelevaa ja vastuullista. Päivät täyttyvät niin hoidollisista toimenpiteistä kuin keskusteluista asukkaiden kanssa.
”Asukastapaamiset voivat olla esimerkiksi haavanhoitoa tai lääkityksiin liittyviä asioita, mutta välillä jutellaan ihan vaan siitä, mikä mieltä painaa – sairaudesta tai elämäntilanteesta. On tärkeää, että tällaiselle on aikaa ja tilaa.”
Petra kuvailee työtään ”salapoliisin hommaksi”, jossa oma-aloitteisuus ja tarkkuus korostuvat.
”Kun tulet aamulla töihin, et voi koskaan tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Se tekee työstä mielekästä.”
Työ on pitkälti itsenäistä, mutta kesän ajan Petra on tehnyt tiivistä yhteistyötä toisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa.
”On ollut tosi kiva, että meillä on ollut vertaistukea. Olemme voineet jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme.”
Motivoiva työ, jossa saa vaikuttaa
Petra arvostaa sitä, että hänen näkemyksillään ja panoksellaan on merkitystä. Hän kokee pääsevänsä vaikuttamaan työhönsä ja kehittämään toimintaa.
”Työni koetaan tärkeäksi, ja olen saanut osallistua kehittämiseen. Meillä on todella hyvä esihenkilötiimi – he tekevät paljon sen eteen, että meillä olisi hyvä olla työpaikalla.”
”Tämä on ollut ehdottomasti paras kesätyöpaikkani”
Petra on työskennellyt aiemmin monissa palvelutaloissa, mutta Saga Munkkiniemen ilmapiiri ja tunnelma ovat tehneet erityisen vaikutuksen.
”Täällä on aivan ihania asukkaita. Työympäristö on lämmin ja uniikki – ihmiset ovat vastaanottavaisia ja ymmärtäväisiä. Vaikka olisit uusi etkä vielä osaisi kaikkea, sinut otetaan avosylin vastaan.”
Petran on tarkoitus valmistua sairaanhoitajaksi ensi keväänä ja hän suunnittelee jatkavansa keikkatöitä Saga Munkkiniemessä opintojensa ohella.
”Tämä on ollut mun lempikesätyöpaikka. Jokainen päivä on opettanut jotain uutta, ja saan olla oma itseni.”
Työn kautta Petra kokee myös pääsevänsä vaikuttamaan siihen, millaista hoivaa ikäihmiset saavat.
”Haluan vaikuttaa siihen, miten ikäihmisiä kohdataan ja kohdellaan. Se on mulle sydämenasia.”
Töihin Saga-palvelutaloille
Saga-palvelutalot rekrytoivat säännöllisesti ammattitaitoista suomen- ja ruotsinkielistä henkilöstöä, muun muassa lähi- ja sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, jalkahoitajia ja ravintolatyöntekijöitä. Kesätyöhakumme käynnistyy aina vuoden alussa.
Mikäli olet kiinnostunut Sagasta työnantajana ja haluat mukaan joukkoomme tekemään tärkeää työtä, tutustu avoinna oleviin työpaikkoihimme täällä.
Harjoittelupaikkaa etsiessä suosittelemme olemaan yhteydessä suoraan Saga-palvelutalojen johtajiin.
