Etusivu > Kokemukset > Turvallinen koti tutussa ympäristössä ja iloa aivojumpasta

Turvallinen koti tutussa ympäristössä ja iloa aivojumpasta

Hannele Keittiossa

Hannele Ikäheimo, 82, on syntyperäinen munkkalainen ja monipuolinen matematiikan opetuksen ammattilainen, jonka ura on kulkenut opettamisesta kouluttamiseen ja tietokirjoihin. Munkkiniemi on aina ollut hänen kotinsa, vaikka elämä on vienyt välillä myös Jyväskylään ja jopa Ruotsiin.

Kun Hannele pari vuotta sitten pohti tulevia vuosiaan, ratkaisu tuntui lopulta helpolta.

”Olen aina ajatellut, että sitten kun tulen vanhaksi, muutan Sagaan. Se oli haaveeni.”

Niinpä muutto Saga Munkkiniemen palvelutaloon toteutui vajaa kaksi vuotta sitten. Yksin asuvalle ja paljon matkustelevalle Hannelelle turvallisuus oli tärkein syy päätöksen taustalla.

”Olen turvallisuushakuinen. Jos esimerkiksi kaatuisin, ihmiset voisivat ajatella, että olen taas matkoilla. Sagassa minulla on turvaa ja tukea.”

Hannele Parvekkeella
Parvekkeelta avautuu näkymä kouluun, jossa Hannele aloitti koulunkäynnin vuonna 1950.

Hannelen nykyinen koti on kotoisa ja esteetön yksiö keskellä tuttuja kulmia ja elämänmittaisia muistoja. Arjen hyvinvointi rakentuu monista pienistä iloista: kauniit yhteiset tilat, monipuolinen ohjelma ja kahvilan lämmin tunnelma tuovat päiviin rytmiä. Myös asukkaiden ja henkilökunnan ystävällisyys on merkittävä osa arkea. Erityisen tärkeä on talon ulkoallas, jossa

Hannele käy uimassa pari kertaa viikossa – myös talvipakkasilla villamyssy päässä.

”Uiminen on selän ja jalkojen takia tärkeää. On ihanaa, kun altaalle pääsee suoraan sisäkautta ilman pitkiä siirtymiä!”

Tärkeä osa Hannelen hyvinvointia on myös yhteisöllisyys. Asukastoimikunnassa Hannele on mukana varmistamassa, että asukkaiden ajatukset tulevat kuulluiksi ja että yhteisiin asioihin voidaan vaikuttaa.

Matematiikkaa elämänilon ja mielen hyvinvoinnin lähteenä

Matematiikka on Hannelen suurin intohimo. Hän jatkaa sen jakamista Saga Munkkiniemessä ohjaamalla joka toinen viikko suosittua aivojumpparyhmää. Aivojumpassa yhdistyvät vuosikymmenten kokemus ja halu pitää sekä omat että muiden aivot virkeinä.

”En olisi henkisesti näin hyvässä kunnossa, ellen olisi pitänyt tätä kerhoa. Tämä on hyvinvoinnilleni todella tärkeää.”

Linnasalissa kokoontuva ryhmä on tavannut jo 25 kertaa, ja palaute on ollut innostunutta ja lämminhenkistä. ”Tämän voi nähdä! Tämän voi jopa tuntea!” eräs osallistuja huudahti oivalluksen hetkellä. Moni on sanonut käsityksensä matematiikasta muuttuneen täysin: ”Tämä on niin erilaista kuin koulussa minun aikanani!”

Aivojumpassa aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä kerroille on yhdessä tekeminen matemaattisten pulmien ja loogisen päättelyn parissa – ilman suorituspaineita.

Sakari Narvanen Asukas Aivojumpassa
Sakari Närvänen osallistui aivojumppaan ensimmäistä kertaa. ”Tämä on oikein mielenkiintoista ja aion tulla toistekin”, Sakari tuumaa.

Tällä hetkellä Hannelen projektina on luoda uudenlaista materiaalia seniorimatematiikkaan – aluevaltaus, jossa korostuvat sekä kokemus että rohkea halu kehittää jotain aivan uutta: matemaattista aivojumppaa senioreille.

Lue lisää aiheesta täältä ja täältä.

Saga Munkkiniemi

Saga Munkkiniemi on upea 264 kodin palvelutalo kauniissa ympäristössä Munkinpuiston laidalla. Palvelutalon kolme toisiinsa kytkettyä taloa – Dosentinpuisto, Dosentinrinne ja Dosentinlinna – ovat valmistuneet vuosina 1997–2016. Lähistöltä löytyvät hyvät ulkoilumaastot, ja Helsingin keskustaan pääsee helposti.

Vuokrakotien koot vaihtelevat 30–87 neliön välillä. Esteettömissä huoneistoissa on avara pohjaratkaisu, moderni keittiö ja tilava kylpyhuone. Useimmissa on parveke. Kodin voit sisustaa oman maun mukaan. Vapaassa käytössä oleviin yhteistiloihin kuuluvat kahvila, ravintola, kuntosali, kirjasto, pesutupa, saunaosasto sekä sisä- ja ulkouima-allas. Vehreä talvipuutarha piristää ympäri vuoden.

Saga-palvelutaloja on neljä Helsingissä, kaksi Turussa, yksi Raumalla, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Vantaalla ja Lahdessa.


Voisit olla kiinnostunut myös näistä