Etusivu > Kuulumiset > Aivojumppaa Saga Käpylinnassa

9.3.2020

Aivojumppaa Saga Käpylinnassa

Aivoviikon kunniaksi on hyvä muistaa, että aivoterveydestä huolehtiminen ei ole koskaan liian myöhäistä.

Vapaaehtoistyöntekijä Tuula Rämänen käy joka viikko ohjaamassa aivojumpparyhmää Saga Käpylinnan asukkaille, useimmiten keskiviikkoiltapäivisin. Ryhmän harjoitukset vaihtelevat kielellisistä pulmista tai tehtävistä toiminnallisiin harjoituksiin ja erittäin tärkeää on myös yhdessä oleminen. Tuula kertoi, että he ovat ystävystyneet ryhmäläisten kesken ja lämmin tunnelma oli todellakin aistittavissa, kun kävin vierailemassa viime viikon aivojumpparyhmässä. Uusia ryhmäläisiä otetaan mukaan jatkuvasti ja jokainen voi osallistua ryhmään omista lähtökohdistaan. Kuunnelleen, katsellen, pähkäillen; aivojaan aktiivisesti jumpaten.

Parasta vapaaehtoistyössä Tuulan mielestä on se, että hän voi tuottaa toiminnallaan asukkaillemme hyvää mieltä. Eikä siinä vielä kaikki; aivojumppaharjoitusten tekeminen ennakkoon on hyvää harjoitusta hänelle itselleenkin. Tuula jatkaa vielä; vapaaehtoistyön positiivisiin puoliin kuuluu myös se, että sitä tekemällä kuuluu osaksi jotain yhteisöä. Asukkailtamme on tullut paljon positiivista palautetta Tuulan ohjaamasta aivojumpparyhmästä. 

Aivoviikon teemana on tänä vuonna ”Vaali aivojasi”. Aivoterveyttä voi edistää muun muassa terveellisillä elämäntavoilla – aivoja käyttämällä sekä sosiaalisella ja fyysisellä aktiivisuudella. 

Aivojumppaa Saga Käpylinnassa

Saga Käpylinnan viikoittaiset harrastus- ja kulttuuritoiminnan ryhmät antavat aivoterveydestä huolehtimiseen erittäin hyvät mahdollisuudet aina.

 

Mukavaa aivoviikkoa!

toivottaa vapaa-ajanohjaaja Piitu 🙂 

Jaa kuuluminen somessa