30.1.2021
Ilon aiheita tällä viikolla
Tällä viikolla ollaan iloittu muun muassa Taneli Kleemolan harmonikkakonsertista, jossa kuultiin monia klassikkokappaleita aina Säkkijärven polkasta Metsäkukkiin ja Satumaahan. Taneli on meille tuttu esiintyjä, ja nyt pääsimme katsomaan konserttia videon välityksellä. Kyllä jalat löivät tahtia!
Suurin ilon aihe taisi kuitenkin tällä viikolla olla paljon odotetut koronavirusrokotteet! Asukkaat rokotettiin maanantaina omissa kodeissaan ja samoin tullaan antamaan tehosterokote helmikuussa.
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Valokeilassa Sagan tytöt
”Me naiset, täällä Sagassa olemme yleensä kauan eläneitä, mutta mieleltämme usein ”tyttömäisiä”, onneksi! Nämä tytöt huomasivat Munkkivuoressa mielenkiintoisen tapahtuman -…
Hyvään päivään kuuluu hymyä, naurua ja maalaamista
”Ystävyys on kuin perhosen lento, niin kaunis, hauras ja ihmeen hento. Vaan hoivaa sitä ja huolta kanna, sen kauniimpaa asiaa…
Muuta nyt peruspalvelumaksulla
Tartu Saga Munkkiniemen Dosentinrinteen tarjoukseen ja muuta kotoisaan kaksioon peruspalvelumaksulla!