12.11.2021
Isänpäivä lähestyy
Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Vuodesta 1987 on Suomessa vietetty isänpäivää marraskuun toisena sunnuntaina. Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä.
Tämä isänpäivärentoutus voisi olla useamminkin, kommentoi Olavi.
Lakeudenlinnassa isiä hemmoteltiin jo perjantaina, koska sunnuntaina isien aika kuluu pääsääntöisesti perheen parissa. Isille suunniteltu hemmotteluhetki alkoi rentouttavalla hartiahieronnalla ja päättyi herkkiin isänpäivämuisteluihin.
”Onnea toivotan suurta ja syvää,
isänpäiväksi kaikkea hyvää.”
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Tule kokeilemaan asumista viihtyisässä palvelutalossamme – virkistävä viikko 662 €
Kaipaatko huolettomuutta ja rentoutusta arjen keskelle? Tule kokeilemaan asumista viihtyisässä palvelutalossamme.
Seniorimessut
Lakeudenlinnan aula täyttyi vierailijoista jo varhain aamupäivällä. Talon esittelykierros, herkullinen lounas sekä muotinäytös olivat päivän kohokohdat.
Korttitalo – näyttely elämästä Parkinsonin taudin kanssa
Saga Lakeudenlinnassa avautunut Eliisa Latva-Hakunin näyttely Korttitalo kertoo henkilökohtaisella ja koskettavalla tavalla hänen elämästään ja kokemuksistaan Parkinsonin taudin kanssa.