Etusivu > Kuulumiset > Joulu on taas!

24.12.2025

Joulu on taas!

Saga Kaskenpuiston joulunaikaan on kuulunut paljon erilaisia ohjelmia asukkaittemme iloksi. Nyt on hyvä rauhoittua ja nauttia joulun tunnelmasta. Hyvää Joulua kaikille!

Tällä hetkellä monet asukkaamme sauraavat aaton ohjelmaa aulakahviossamme tai herkuttelevat maittavalla jouluounaalla ravintolassamme. Olemme virittäytyneet jouluun monenlaisen ohjelman parissa. Tässä muutamia pomintoja ohjelmatarjonnastamme:

Asukkaiden joulujuhlassa esiintyivät talomme kuoro solistineen, tanssiryhmä sekä tiernapojat. Esitys kuultiin paikallisella murteella ja sai raikuvat aplodit! Joulupukkikin kävi vierailulla, asukkaat olivat olleet erityisen kilttejä tänä vuonna (yläkuva).
Vierailevia esiintyjiä on käynyt paljon, tässä TSL:n seniorilaulajien joululauluhetki.
Kummikuoromme Käkösten joulukonsertti oli tunnelmallinen ja toi joulurauhaa.
Luolavuoren koulun 2., 3. ja 4-luokkalaiset ilahduttivat lauluillaan ja itsetehdyillä korteilla.
Kolmantena adventtina lauloimme Kauneimpia joululauluja Katriina Rainion ja Timo Peuhkurin johdolla. Tämä jo perinteeksi muodostunut tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Henrikinseurakunnan kanssa ja saimme heiltä viralliset lauluvihkot.
Joululounasretkellä Tuorlan majataloon saimme herkutella jo hieman etukäteen maittavasta jouluruoasta.
Kävimme myös kuuntelemassa Sound of Turku -joulukonserttia, jossa turkulaiset eturivin tähdet esittivät perinteisiä ja uudempia joululauluja.

Hiljennyimme myös perinteiseen Henrikinseurakunnan pitämään jouluhartauteen ja ehtoolliseen. Joulun sanomasta muistuttaa kädentaitokerhomme tekemä jouluseimi.

Asukkaillemme jaettiin myös pieni joulumuistaminen Saga Caren puolesta.

Sydämellinen kiitos myös jokaiselle meillä vierailleelle esiintyjälle joulutunnelman tuomisesta asukkaillemme.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille! Toivottavat Saga Kaskenpuiston asukkaat ja henkilökunta

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä