18.6.2019
Kesäkivaa kotona ja retkillä

Saga Kaskenpuistolaiset, yhdessä naapuritalon Saga Kaskenniityn asukkaiden kanssa, ovat innokkaita lähtemään erilaisille retkille. Kesällä teemme tiistairetkiä lähes joka viikko sekä lähelle että kauemmaksikin. Olimme kuulleet Perinön seudulla olevasta erikoisesta Kalliolaakson linnasta ja tottahan toki meidän piti lähteä katsastamaan mistä oikein oli kyse. Kiersimme kauniilla paikkakunnalla ja lopuksi pitkän ja kapean metsätien päädystä avautui huikea näkymä mahtavalle muurille. Reipas isäntäväki otti meidät vastaan avosylin ja saimme taas viettää aurinkoisen kesäpäivän yhdessä!
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Päiväkahvit puutarhassa ja Le Canzoni Sempreverdi -konsertti
Kesän kauneimpana päivänä nautimme päiväkahvit Saga Kaskenpuiston vehreässä puutarhassa pihlajien katveessa italialaisten ikivihreiden aarioiden sekä iskelmien soidessa.
Muuta nyt peruspalvelumaksulla Saga Kaskenpuistoon!
Muuta Saga Kaskenpuistoon kevyillä palveluilla.
Taidetta, joka herää eloon ja muita kesän retkiä
Tänä kesänä Logomossa on mahdollisuus kokea moniaistillinen taide-elämys nimeltä Frameless. Nimensä mukaisesti kuvat eivät pysyneet kehysten sisällä vaan lähtivät kirjaimellisesti…





