Etusivu > Kuulumiset > Laulamisen iloa Asukasköörissä

22.5.2026

Laulamisen iloa Asukasköörissä

Laulaminen tekee tutkitustikin hyvää. Sagan Asukasköörissä on laulettu jo yli neljä ja puoli vuotta. Iloinen ja innostunut porukka kokoontuu joka toinen viikko Saga Kaskenpuistoon harjoittelemaan, ja luvassa on kevätkonsertti asukkaille sekä omaisille.

Elokuussa 2021 musiikinopettaja Arja Lyly muutti Saga-palvelutaloon. Hän on elämänsä aikana johtanut useita kuoroja oman työnsä ohessa, joten hän halusi kokeilla kuorotoiminnan aloittamista Saga Kaskenpuistossa. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin jo syyskuussa, ja nyt laulua on harrastettu reippaasti yli 4,5 vuoden ajan. Alussa innokkaita kuorolaisia oli tusinan verran, mutta nykyään määrä on lähes kolminkertainen.

Matalan kynnyksen kuoroon ei ole pääsyvaatimuksia tai laulukoetta, oma arvio ja into laulamiseen riittävät. Alusta asti tavoitteena on kuitenkin ollut uuden oppiminen, eikä pelkästään tuttujen yhteislaulujen laulaminen. Kuorossa kehitetään laulutaitoa, huolletaan ääntä ja toiminta on tavoitteellista.

Aluksi kuoroa kutsuttiin Kööriksi, ja välillä sillä on ollut muitakin nimiä. Nyt on palattu alkuperäiseen nimeen pienellä lisäyksellä: kuoron nimi on nykyään Sagan Asukaskööri.

Dir. mus. Arja Lyly johtaa Askukaskööriä vuosien kokemuksella. Aina löytyy uutta opeteltavaa ja haasteita innokkaille kuorolaisille.

Viime aikoina lehdistössä on ollut artikkeleita juuri julkaistusta väitöskirjasta, jossa tutkittiin kuorolauluharrastuksen vaikutusta myönteiseen elämänlaatuun 20-90-vuotiailla. Tulosten mukaan kuorolaulu tukee ikääntymistä, virkistää mieltä ja aktivoi laajasti eri aivoalueita. Lisäksi kuorossa laulaminen tukee muistia, vähentää stressiä ja tarjoaa yhteisöllisyyttä. Tässä mainittiin vain muutamia esimerkkejä, listaa voisi jatkaa pitkään. Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehty ympäri maailmaa, ja kaikkialla tulokset ovat olleet yhtä positiivisia.

Laulamisen myönteiset vaikutukset ovat innostaneet asukkaita. Sagan Asukasköörin jäsenmäärä onkin kasvanut jatkuvasti, ja tällä hetkellä laulajia on 30, joista naisia 20 ja miehiä 10. Puolitoista vuotta sitten mukaan liittyivät myös naapuritalo Saga Kaskenniityn laulajat. Nykyään harjoituksia pidetään vuoroviikoin Saga Kaskenpuistossa ja Saga Kaskenniityssä. Halutessaan voi laulaa vain omassa talossa, mutta monet osallistuvat harjoituksiin joka viikko.

Kuoron kasvaessa myös haasteita on voitu lisätä: yksiäänisestä laulusta on siirrytty stemmalauluun, ja ohjelmistoon on uskallettu ottaa vaativampiakin kappaleita. Sitoutuminen toimintaan on vahvaa, kuorossa vallitsee voimakas me-henki, ja sen kautta on syntynyt uusia ystävyyssuhteita. Konsertit ovat tähtihetkiä, joissa jokainen saa loistaa ja olla ylpeä siitä, että kuuluu kuoroon.

“Kuorolaulu on varsin lupaava keino terveen ikääntymisen ja hyvinvoinnin tukemiseen läpi koko aikuisiän.”

– Nella Moisseisen väitöskirjatutkimus, helmikuu 2026

Pirkko on laulanut Asukasköörissä runsaan vuoden ajan. Hän on laulanut koulun kuorossa. Kuorossa kiehtoo itse laulaminen. Laulamista on kiva jatkaa näin seniori-ikäisenäkin. Pirkon mielestä paras kuoron kanssa harjoitettu laulu on Keinu kanssani. Se tuo nuoruuden mieleen.

Sirkka-Liisa on kuoron pitkäaikainen jäsen. Tärkeintä hänelle on laulaminen ja ystävät kuorossa. Lempilaulua on vaikea määritellä, jokaisessa laulussa on jotain hyvää.

Marjatta liittyi kuoroon lähes heti alussa. Hän tapasi käytävällä kuoronjohtaja Arja Lylyn ja Arja kutsui kuoroon laulamaan. ” En osaa laulaa”, Marjatta sanoi. ”Niin ne kaikki muutkin sanovat”, Arja vastasi ja pitihän sitten kuoroon mennä, nauraa Marjatta. Kuoron henki ja yhteisöllisyys on ainutlaatuista. ”Meillä on kivaa ja laulamisesta tulee hyvä mieli. Lisäksi meillä on aivan ihana ohjaaja” Marjatta kehuu. Mielilaulu on Vihreät niityt. Siihen liittyy niin paljon muistoja.

Hannu liittyi kuoroon noin kolme vuotta sitten. Hänellä on toisinaan mukana sello, jonka kauniilla sävelillä on saatu lisää vivahteita kappaleisiin. Hannu kokee, että on kuoroharjoitusten jälkeen kuin uusi ihminen. Laulamien pitää äänen hyvänä, joka onkin ikäihmisen äänenkäytölle tärkeää. Myös aivot voivat hyvin, kun niille antaa haastetta uusien kappaleiden myötä. Kokonaisuudessaan kuorolaulu ylläpitää hyvää yleisterveyttä ja henkistä vireyttä. Hannu valitsi lempilaulukseen sykähdyttävän Veteraanin iltahuudon.

Veikko on laulanut Asukasköörissä vasta noin puoli vuotta. Laulaminen on kuitenkin kuulunut Veikon elämään aina, jo kouluajoista lähtien. Kuorossa tutustuu samanhenkisiin ihmisiin ja on mieluisaa tekemistä. Veikon mielilaulu kuorossa on Veikko Samulin säveltämä ja Juha Watt Vainon sanoittama kaunis ja koskettava Mun sydämeni tänne jää.

Jussi on laulanut noin kaksi ja puoli vuotta Asukasköörissä. Porukassa laulaminen, yhteisöllisyys ja mukana oleminen on myös Jussin mielestä parasta. Hectorin fanina Jussi valitsi mielikappaleekseen Nostalgian.

Kuoron kevätkonsertti on tänään perjantaina 22.5.2026 klo 15 Saga Kaskenpuistossa.

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä