15.2.2021
Mistä tunnet sä ystävän
Juhlistimme ystävyyttä pitkin viikkoa. Ystävänpäiväteema näkyi esimerkiksi runopiirissä ja keskusteluryhmässä, jossa keskustelu polveili mm. ystävyyteen eri ikäkausina sekä siihen, millaisia ystäviä itse olemme. Lauantaina Leo ja Katri Silolahti siivittivät meidät videoidulla konsertilla ystävänpäivätunnelmiin.
Viikon kohokohta taisi kuitenkin olla perjantaina Munkkiniemen yhteiskoulun oppilailta yhteistyössä Munkkivuoren Puutarhakeitaan kanssa saapunut valtava kukkalähetys. Jokainen kukka oli huolella paketoitu, ja mukana oli pieni kortti kauniilla kuvalla ja perinteisellä värssyllä varustettuna. Valtavan suuret kiitokset meiltä kaikilta, ”Olihan mahtava juttu!” kuten eräs kukan saanut hymyssä suin tokaisi!
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Valokeilassa Sagan tytöt
”Me naiset, täällä Sagassa olemme yleensä kauan eläneitä, mutta mieleltämme usein ”tyttömäisiä”, onneksi! Nämä tytöt huomasivat Munkkivuoressa mielenkiintoisen tapahtuman -…
Hyvään päivään kuuluu hymyä, naurua ja maalaamista
”Ystävyys on kuin perhosen lento, niin kaunis, hauras ja ihmeen hento. Vaan hoivaa sitä ja huolta kanna, sen kauniimpaa asiaa…
Muuta nyt peruspalvelumaksulla
Tartu Saga Munkkiniemen Dosentinrinteen tarjoukseen ja muuta kotoisaan kaksioon peruspalvelumaksulla!