Etusivu > Kuulumiset > Pihakonsertti

15.6.2020

Pihakonsertti

Eva Vikman ja Lassi Kouvo esiintyivät eilen sunnuntaina Saga Käpylinnan etupihalla.

Eva lauloi ja Lassi säesti pianolla elokuvamusiikin klassikoita ja muita mukaansa tempaavia kappaleita. Asukkaat kuuntelivat konserttia pihalla turvavälit huomioidussa katsomossa, oman asunnon ikkunasta tai parvekkeelta. Paikalla oli myös asukkaiden omaisia. Olin paikalla ”turvavälipoliisina ja juomanlaskijana”. Lämpimällä säällä on todella tärkeää huolehtia riittävästä juomisesta.

Asukkailta on tullut viime aikoina paljon positiivista palautetta siitä, että olemme päässeet vihdoin käynnistämään kulttuuri- ja harrastustoimintaa varovasti ja asteittain turvallisuus edellä. Siksi konsertitkin ovat siirtyneet nyt ulos.

Terveisin Piitu vapaa-ajanohjaaja 

Jaa kuuluminen somessa