Etusivu > Kuulumiset > Sateenvarjojumppaa ja luontoelämyksiä ulkoilupäivänä

12.10.2020

Sateenvarjojumppaa ja luontoelämyksiä ulkoilupäivänä

Saga Tammilinnassa on muutenkin viikoittain yhteistä ulkoilua mutta 8.10. vietettiin valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää, joten ohjelmassakin oli hieman lisäväriä. Jännitimme, pilaako rankkasade suunnitelmat mutta onnekkaasti oli kuiva sää ja iltapäivällä aurinkokin näyttäytyi. Pihajumpassa käytimme apuvälineinä syksyyn sopivasti sateenvarjoja ja iltapäivän kävelylenkillä aistimme ympäristöä ja pelasimme luontoelämysbingoa!

Asukkaiden mielestä sateenvarjot olivat hauska ja värikäs lisä pihajumppaan, jota saa voinnin mukaan kukin tehdä joko istuen tai seisten.

Kävelylenkillä suuntasimme Keravanjoen varteen. Seurasimme vesilintujen puuhia, muistelimme eri kasvien nimiä, venyttelimme pohkeita puuta vasten ja sillalla laulaa luikautimme muutamat yhteiset säveletkin! Koko ulkoilun ajan merkitsimme rasteja luontoelämysbingoon, johon saimmekin jopa kolme bingosuoraa. Ainoastaan yksi ruutu jäi vajaaksi, kun eväät puuttuivat matkasta. Osa nautti kävelyn päätteeksi sitten kahvit Saga Tammilinnassa.

Sillalla
Joenvarressa on monipuolista luontoa, kosken kuohua ja tuulessa kauniisti havisevia haavanlehtiä. Annoimme yhdelle puulle halauksen ja haistelimme syksyn tuoksuja.

 

Bingo
Hauskat pienet tehtävät innostivat ulkoilijoita liikkumaan ja tekemään havaintoja luonnosta. Vielä löysimme muutaman kukkasenkin!

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä