4.6.2021
Ulkoilua Maaottelumarssin hengessä
Alkuperäisestä Suomen ja Ruotsin välillä käydystä Maaottelumarssista tuli kuluneeksi tänä keväänä 80 vuotta. Vihdoin tällä viikolla pääsimme toteuttamaan asukkailta lähteneen toiveen pohjalta päiväkävelyn maaottelumarssin muistoa kunnioittaen. Siirsimme kävelyä kaksi kertaa sateisen sään vuoksi, mutta nyt pääsimme kävelemään kauniissa kesäsäässä. Kävelylle innostui lähtemään mukavan kokoinen joukkio, vapaa-ajanohjaajat mukaan laskien mukana oli 18 ulkoilijaa.
Osallistujien joukossa oli heitä, jotka olivat marssineet jo vuoden 1941 tapahtumassa. Ulkoilun päätteeksi talo tarjosi osallistujille päiväkahvit!
Jaa kuuluminen somessa
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Valokeilassa Sagan tytöt
”Me naiset, täällä Sagassa olemme yleensä kauan eläneitä, mutta mieleltämme usein ”tyttömäisiä”, onneksi! Nämä tytöt huomasivat Munkkivuoressa mielenkiintoisen tapahtuman -…
Hyvään päivään kuuluu hymyä, naurua ja maalaamista
”Ystävyys on kuin perhosen lento, niin kaunis, hauras ja ihmeen hento. Vaan hoivaa sitä ja huolta kanna, sen kauniimpaa asiaa…
Muuta nyt peruspalvelumaksulla
Tartu Saga Munkkiniemen Dosentinrinteen tarjoukseen ja muuta kotoisaan kaksioon peruspalvelumaksulla!