Etusivu > Kuulumiset > Kalevalan päivän riemua

3.3.2023

Kalevalan päivän riemua

Pelimannimusiikki, liitävät askeleet lattialla, jalanpolkaisut ja hameenhelmojen heilautus. Sampan kansantanssiryhmä ja pelimanniorkesteri Sydvest esiintyivät meille Kalevalan päivänä, Suomen kulttuurin päivänä kunnioittamalla perinteitämme ja juuriamme. Juhlassa nautimme musiikista, vauhdikkaista kansantansseista, upeista kansallispuvuista sekä tietenkin tunnelmasta!

Lyökäämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan!

Riemu ja ilo täyttivät talomme, kun vieraaksi saapunut yli 20 henkilön kansantanssi- ja pelimanniryhmä esiintyi meille. Kädet taputtivat sekä jalat löivät tahtia rytmikkään musiikin tahdissa. Saga Kaskenpuiston asukkaat pääsivät myös itse mukaan tanssiin! Kansallispukuesittelykierros oli myös mielenkiintoinen ja ihailimme kauniita sekä komeita pukuja!

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset Kalevalan päivä kansantanssi asukkaiden kanssa
Saga Kaskenpuiston asukkaat pääsivät myös mukaan tanssiin. Monelle asukkaalle kansantanssit oli tuttu harrastus nuoruudesta

Kalevalan päivänä vietimme myös ulkona talviriehaa. Herkuttelimme makkaralla ja testasimme taitojamme erilaisilla rasteilla.

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset talviriehan makkaranpaisto

Meillä täällä Saga-Kaskenpuistossa elämä on kuin yhtä juhlaa! Hyvässä seurassa aika rientää ja elämykset rikastavat eloamme!

Riemullisin terveisin, Riikka. Talon vapaa-ajanohjaaja

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä