Etusivu > Kuulumiset > Kolme sanaa sinulle: Olet ystävä minulle!

13.2.2021

Kolme sanaa sinulle: Olet ystävä minulle!

Tänään vietetään ystävänpäivää. ”Ystävät ovat tärkeitä”, ”Ilman ystäviä elämästä puuttuisi iloa”, ”Olen saanut täältä uusia ystäviä”. Muun muassa näin asukkaamme kuvailivat ystävän merkitystä, kun olemme tällä viikolla viettäneet ystävänpäiväviikkoa. Monipuolisissa Saga Kaskenpuiston harrastus- ja kulttuuriohjelmissa on mahdollista tavata muita asukkaita, tutustua ja saada uusia ystäviä. Yksi peruste valita palveluasuminen saattaakin olla juuri toive muiden seurasta ja aktiivisesta elämästä. Ikä ei ole este ystävyyteen!

Yksi viikon kohokohdista oli ystävänpäivän kunniaksi järjestetyn blini-päivällisarvonnan voittajan julkistaminen. Koko Saga Kaskenpuiston henkilökunta onnittelee herkuttelun voittanutta Seijaa! 

Selasimme ja muistelimme muistokirjoja, joita löytyi vielä muutamalta asukkaalta. Ne ovat säilyneet yli 70 vuotta! 

Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto kodin kuulumiset ystävänpäivä toivekonsertti
Perjantain toivemusiikkihetkeen sai toivoa ystävälle tai itselle merkityksellisen kappaleen. Laulujen lomaan vapaa-ajan ohjaaja Riikka luki tuttuja ja koskettavia muistovärssyjä

 

Teimme upeita ystävänpäiväkortteja lähetettäväksi ystäville

Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto kodin kuulumiset ystävänpäivä kortit1
Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto kodin kuulumiset ystävänpäivä kortit2

 

 

Myös vapaa-ajanohjaajat Riikka ja Melina taiteilivat koko talojen henkilökunnan puolesta ystävänpäiväkortit asukkaille. 

Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto kodin kuulumiset ystävänpäivä kortit asukkaille
Olkaamme ystäviä toisillemme!

 

Hyvää Ystävänpäivää Sinulle!

Jaa kuuluminen somessa