Etusivu > Kuulumiset > Kotiseuturakkautta

20.9.2020

Kotiseuturakkautta

Tänään vietetään kotikaupunkimme nimikkopäivää. Turun päivää on vietetty jo vuodesta 1961. Ajankohta on hieman vaihdellut, mutta viime vuosina juhlapäiväksi on vakiintunut syyskuun kolmas sunnuntai. Kaupunkimme historia käsittää monta sataa vaiheikasta vuotta. Turku oli aikanaan Ruotsin itäisen osan keskus ja autonomisen Suomen pääkaupunki. Kotiseuturakkaudella voimme sanoa, että Turun kautta tieto ja sivistys levisi muualle maahamme. Olkaamme siis ylpeitä turkulaisuudestamme!

Otimme hieman förskottia (ennakkoa) Turun päivään ja perjantaina saimme vieraaksi Förin äijän eli alias Markku Heikkilän. Förin äijä käy usein turkulaisissa tapahtumissa kertomassa naurettavia juttuja ja tuomassa paikallisväriä. Nyt mekin nauroimme vedet silmissä hauskoille tarinoille ja hyväntahtoisesti turkulaisuudelle. Yhteenkuuluvaisuuden tunteemme vaan vahvistui! Jotta päivämme olisi täydellinen, tulivat musiikkimaestrot: legendaarinen turkulaisääni Aulis Kotaviita ja viihteen monitoimimies Timo Rautala esittämään monia Turku-aiheisia lauluja meille. 

Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto kädentaitokerho sadonkorjuupäivä

Vietimme tällä viikolla myös sadonkorjuupäivää. Nautimme erityisen herkullisesta lounaasta ja pelimannimusiikista. Marianne Maans ja Tom Ridberg pistivät jalkoihimme vipinää upealla kansanmusiikilla. Ja Kädentaitokerhon leidit taiteilivat upeat koristeet juhlaan. Olipa taas niin ihanaa todeta, että on kertakaikkisen hienoa, kun saamme täällä Sagassa nauttia monipuolisesta ohjelmasta ja huikeista esiintyjistä turvallisesti ja vaivattomasti. Ja mikä tietysti parasta: upeassa seurassa!

Saga Care Finland Oy Saga Kaskenpuisto sadonkorjuupäivä Maans Ridberg

Jaa kuuluminen somessa