Etusivu > Kuulumiset > Pidetään toisistamme huolta!

22.3.2020

Pidetään toisistamme huolta!

Kevätaurinko paistaa mutta aktiivinen ja eläväinen talomme on aivan hiljainen. Asukkaitamme on toistaiseksi pyydetty pysymään omissa kodeissaan eikä vierailut ole sallittu, koska haluamme näillä varotoimenpiteillä suojella asukkaitamme. Huoli heidän jaksamisestaan on ollut suuri mutta lounasta jakaessani olen pikaisesti tavannut osan asukkaista ja olen ollut äärimmäisen onnellinen siitä, kuinka upeasti he ovat suhtautuneet tähän haasteellisen ja poikkeukselliseen tilanteeseen. Olemme kannustaneet jokaista pitäämään omaa aktiivisuutta yllä ja jaoimmekin koteihin kotijumppaohjeita, jotta toimintakyky pysyisi yllä. Ensi viikolla on luvassa erilaisia muistitehtäviä ja lisää jumppaohjeita. Ja katsotaan, mitä kaikkea muuta keksitään! Epätoivo ei ole saavuttanut meitä, vaan kestämme tilanteen ja innolla odotamme päivää, jolloin saamme taas tavata toisemme sekä palata aktiiviseen arkeen. Pidämme toisistamme huolta ja sydämestäni toivon, että näiden toimenpiteiden avulla pysymme kaikki terveinä!

Terveisin,

Riikka
vapaa-ajanohjaaja
Saga Kaskenpuisto

Jaa kuuluminen somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä