Etusivu > Kuulumiset > Vie vanhus ulos ja vanhustenviikon viettoa Saga-palvelutalo Kaskenpuistossa

7.10.2022

Vie vanhus ulos ja vanhustenviikon viettoa Saga-palvelutalo Kaskenpuistossa

Vuosittaista vanhusten viikkoa on vietetty kansallisesti tällä viikolla. Teemana on yhdessä luontoon – joka iän oikeus. Myös me Saga Kaskenpuiston väki olemme viettäneet viikkoa monin eri teemaan sopivin ohjelmin. Kävimme muun muassa Paimion parantolassa retkellä tiistaina, josta saatte lukea lisää ensi viikolla, ja torstaina iäkkäiden ulkoilupäivänä ulkoilimme talomme pihapiirissä bongaillen lintuja ja erilaisia rastitehtäviä tehden. Vesisateesta huolimatta mielemme olivat iloiset ja innokkaasti asukkaat suorittivat rasteilla erilaisia tehtäviä. Muutkin ohjelmahetket suunniteltiin teemaan liittyviksi.

Kansallinen vanhustenviikko on Vanhustyön keskusliiton järjestämä valtakunnallinen teemaviikko, jota on vietetty ainakin vanhusten päivän muodossa jo vuodesta 1954. Nyt ikäihmisten asema nostetaan esille vuosittain vaihtuvin teemoin. Tämän vuoden luonto-teema oli meille hyvin mieluinen ja monelle luonto onkin todella tärkeä voimavarojen ammentaja sekä viihtyisä ympäristö. 

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset vanhusten viikko ja vie vanhus ulos teemapäivä tehtävärastilla
Saga Kaskenpuiston fysioterapeutti Sari ja vapaa-ajanohjaaja Riikka ideoivat ulkoilupäivään mukavia tehtävärasteja. Tässä sai tasapainotella tennispalloa sulkapallomailalla. Kieli keskellä suuta keskityttiin harjoitukseen.

 

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset vanhusten viikko syksyn lehdet mandalan muotoon
Ulkoiluhetken aikana ehdimme poimia myös korillisen kauniita syksyn lehtiä, jotka taiteilimme aulakahviomme pöydälle mandalan tyyliin. Tämä kaunis hetkellinen taideteos keräsi paljon ihailuja.

 

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset leppäkerttu hanhikilla
Keräämiemme lehtien joukosta löytyi myös yksi leppäkerttu, joka paistatteli päivää hanhikin kukalla.

 

Liikunta on talossamme hyvin suosittua. Viikon teema totetui myös maanantain jumpassa, jossa tällä kertaa välineinä oli värikkäät vanteet, kuin syksyn lehdet ja liikkeet tehtiin pareittain. Viihtyisät sisäpuutarhat tuovat myös luonnon luoksemme.

Saga Care Finland Oy Saga palvelutalo Kaskenpuisto kodin kuulumiset vanhusten viikko jumppaa vanteilla

 

Näiden lisäksi luonto-teema oli esillä ainakin luku- ja keskustelupiirissä, jossa luimme pihlajapuusta, muistissa ja virkistyksessä pähkäilimme luontovisan parissa sekä tunnistimme erilaisia puiden ja kasvien lehtiä. Myönteisen muistelun piirissä muisteltiin lapsuuden onkihetkiä. Musiikista vastasi senioritangokuningas Pepe Enroth ja vielä huomenna saamme laulaa yhdessä tuttuja lauluja kouluajoilta Arja Lylyn johdolla.

 

Yhdessä tehden ja ollen elämä on sitten vain niin mukavaa täällä Saga-palvelutalo Kaskenpuistossa, vanhusten viikolla ja ihan kaikkina muinakin viikkoina ympäri vuoden! 

Jaa kuuluminen somessa